Hilpeä tarhuri liikkeellä

Pakko sanoa, että yksi mehiläistarhauksen hauskimmista puolista, on se mielenkiinto mitä se ihmisissä herättää. Lämpimänä toukokuupäivänä pakkasimme Johanin rakentama lasipesä autoon ja suuntasimme kyläpäiville. En olisi ikinä voinut kuvitella minkälaista kiinnostusta pienet ystävämme herättäisi ihmisissä. Niin lapset kuin aikuisetkin yrittivät innoissaan löytää kuningattaren mehiläisten joukosta ja keskustelu kävi vilkkaana niin hunajasta kuin mehiläisten tärkeydestä ympäristössämme. Mehiläistarhauksessa kun on kyse niin paljon enemmästä kuin pelkästään hunajatuotannosta.

Kun tyttärellä oli kotieläinviikko koulussa, niin hän ei suinkaan halunnut kertoa äidin hevosesta, vaan isän mehiläisistä. Niinpä Johan latasi kerran taas lasipesän ja lähti koululle esittelemään mehiläispesän elämää. En ollut itse paikalla mutta kertomusten mukaan vastaanotto oli niin innokasta, että hän hädin tuskin sai mitään sanottua.

Vähän aikaa sitten Johan saikin mahdollisuuden kertoa intohimostaan vieläkin laajemmalle yleisölle, kun paikallislehdestä otettiin yhteyttä. Mehiläistarhauksesta kun puhutaan, niin intohimo tulee väistämättä mieleen. Mehiläistarhureilla tuntuu olevan yksi yhtenäinen ominaisuus, palava kiinnostus mehiläisiä kohtaan. Tämä kiinnostus ilmenee heidän tavassaan jakaa niin hyvät kuin huonot kokemuksensa sekä omat parhaat käytäntötavat. Ei ole yhtä oikeata tapaa hoitaa mehiläisiä, ja tapoja on yhtä monta kuin mehiläistarhaajiakin. Käytännön kokemus opettaa hyväksi tarhuriksi ja kokeneiden mehiläistarhureiden neuvot ovat siinä korvaamattomia. Koen että juuri avoimuus ja tiedon jako ovat mehiläisalan parhaita puolia. Palava kiinnostus yhdistää tarhurit ja tätä iloisempaa porukkaa saa kyllä etsiä!